Yritys

Hyvä tarina on kaiken alku ja juuri. Olipa kyseessä mikä tahansa asia; ruoka, nähtävyys, ohjelma, tai vaikkapa yrityksen nimi. Aina taustalla oleva tarina on se joka saa ihmiset kiinnostumaan, muistamaan ja tuntemaan. Pätkä Productionin tarina koostuu kahdesta eri asiasta joista yhdessä tuli yrityksen nimi. Opiskellessani 80-luvulla pedagogiikkaa Vaasassa Åbo Akademissa perustin muutamien muitten Uusmaalaisten kanssa käsipallojokkueen. Joukkueessa oli minun lisäkseni toinenkin Janne, joten jommalle kummalle piti keksiä uusi kutsumanimi, pallopeleissä kun ei voi olla kaksi samannimistä joukkueessa. Koska itse olen 2 metriä pitkä ja se toinen Janne oli minua päätä lyhyempi. niin minusta leivottin luonnollisesti "Pätkä". Opiskelun päätyttyä olin jo melkein unohtanut Pätkä nimen. Mutta kun perustin tuotantoyhtiöni 2004 ja kun sille piti keksiä nimi niin tuo jo melkein unohtunut nimi tuli mieleeni. Pätkä Productions tuntui heti siltä oikealta, tuottamani ohjelmat kun pääasiallisesti ovat olleet lyhyemmästä päästä. Ja kylllä nimi aina jonkun suun saa hymyilemään kun esittäydyn. -"Päivää olen Janne Nordlin, Pätkä Productions. Minä olen se Pätkä." Vuosien saatossa ohjelmatkin ovat pidentyneet. Tähän asti suurin produktio on ollut Vrakfeber, Hylkykuume ohjelmasarja joka on näytetty Suomen YLE-Fem kanavalla ja Ruotsin SVT-Kunskapskanalenilla.

Tuotamme myös yritysvideoita. Erikoisosaamisemme ovat pedagogiset opetus- ja ohjeistusvideot sekä vedenalaiskuvaukset. Järjestämme myös koulutusta videokuvaamisessa ja editoinnissa. Olemme myös suorittaneet käännöstöitä sekä tuottaneet websivustoja yhteistyössä Magnicin kanssa

Haluamme jatkossakin luoda mielenkiintoisia tarinoita, pitkiä ja pätkiä. Jos teillä niitä on niin olemme mielellämme mukana toteuttamassa tarinanne muitten iloksi.

-Ai niin, unohtuiko mainita että olen tasan 2 metriä pitkä?